35 vuotta radiokauppaa
Ari Tiittanen on pitkän linjan ammattilainen äänentoisto- ja TV-alalla.
17 vuotta Kruunuradion palveluksessa ja sitten toinen mokoma Töölössä sijaitsevassa Haloradiossa. 35:ssä vuodessa Ari Tiittanen on nähnyt alansa huippuhetket, notkahdukset sekä murroskohdat. Elektroniikka veti puoleensa Tiittasta jo hyvin nuorena. Oli mustavalkotelkkaria ja 70-luvun alussa väritelevisiokin teki tuloaan. Intohimo löytyi ensin korjauspuolelta, kun Tiittanen tykästyi kunnostamaan pappojen vanhoja radioita.
Työnteko kiinnosti nuorta miestä, eikä vähiten siksi, että ansaituilla rahoilla pystyi hankkimaan itselleen stereosetin. 70-80-luvun vaihteessa hankitut Technicsin kasettidekki, levari ja vahvistin ovat jääneet vahvasti Tiittasen mieleen. Kaiuttimet hän rakensi itse Hifi- lehden rakennussarjan ohjeiden mukaisesti. Rakkaus alaan oli viimeistään nyt syttynyt.
“Tuntui luonnolliselta mennä ammattikouluun opiskelemaan radio- TV-linjalle alaa syvällisemmin. Koulupäivien jälkeen käytiin töissäkin, Kilossa Nokian Radiolinkki-tehtaassa, jossa käsityönä valmistettiin lähetinyksiköitä ulkomaille toimitettaviksi ja radiomastoihin asennettaviksi”, Ari Tiittanen kertoo.
Seuraava työpaikka löytyi sanomalehdessä olleen mainoksen kautta, kun Kruununhaassa toimiva Kruunuradio etsi asennustaitoista myyjää.
“Olin silloin armeijassa ja hakuaika työpaikkaan oli jo umpeutunut. Soitin silti Kruunuradioon ja sainkin paikan. Pesti alkoi sittemmin armeijasta päästyäni.”
80-luvun lopussa Kruunuradio oli iso tekijä. Tuotteita ja myyjiä lokeroitiin erilaisillle osastoille: TV ja video, hifi, autolaitteet sekä yritysmyynti. Tiittasen paikka löytyi TV- ja videopuolelta. 40 vuotta sitten tanskalainen, maailman vanhin elektroniikkavalmistaja Bang & Olufsen edusti alansa huippua. Tuotteet olivat vertaansa vailla myös muotoilussa. Merkki oli vahvasti esillä myös Kruunuradiossa,
mikä oli vaikuttamassa B&O:n ja Arin syvään suhteeseen.
“Myin ja asensin paljon B&O:n monihuonejärjestelmiä. Laitteet olivat upeita, kuin taideteoksia. Ne kestävät aikaa, ja vanhat laitteet näyttävät silmissäni edelleen yhtä hienoilta kuin silloin.” “Kruunuradiolla oli Liisankadulla nykyisen Kiinteistömaailman paikalla B&O:n designkauppa, jossa toimin myymälävastaavana. Myymälä toteutettiin tanskalaisten ehdoilla. Siellä oli muun muassa upea demohuone, jossa nappia painamalla alkoi 20 minuutin hifiesitys musiikkeineen, videoineen ja valoineen. Se oli siihen aikaan 90-luvun alussa superhieno systeemi.”
2000-luvun alussa omistajanvaihdoksen myötä Kruunuradion palvelumalli muuttui ja Tiittasesta tuntui, että pitkä ura siellä oli nähty ja töitä voisi jatkaa jossain muualla. Työtuttuja oli paljon audioalalla. Yhdet tämmöiset löytyivät Töölöstä, Kare Hirvonen ja Niko Tynnilä, uudet Haloradion omistajat.
”He kysyivät kiinnostaisiko osakkuus hyvämaineisessa yrityksessä. Päätös oli helppo tehdä. Tammikuussa 2006 aloitin Haloradiossa silloisessa Museokadun myymälässä.”
Tänään Haloradio löytyy Eteläiseltä Hesperiankadulta ja toimii edelleen sloganinsa mukaisesti: pieni kauppa, suuri palvelu.
”Meillä on neljän hengen kokenut huipputiimi, jolle asiakaspalvelu ja asiakastyytyväisyys on ykkösasia.”
Vaikka viihde-elektroniikka on mennyt vuosikymmenten aikana hurjan harppauksen eteenpäin, kiinnostavat suurta yleisöä edelleen samat laitteet kuin Haloradion aloittaessa yli 50 vuotta sitten. Esimerkiksi radiot myyvät tänäkin päivänä hyvin.
Tiittasen mukaan suurin muutos alalla on ollut Gigantin tulo Suomeen.
”Jälkikäteen voi todeta, että sitä ennen erikoiskauppa voi paremmin. Gigantti tuli niin vahvasti volyymin ja hinnan kanssa markkinoille.”
Mutta onneksi on myös ihmisiä, jotka haluavat saada hyvää palvelua oston yhteydessä ja juuri nämä asiakkaat käyttävät erikoispalveluita ja kivijalkakauppoja. Töölöläiset ovat erinomainen esimerkki ihmisistä, jotka tykkäävät tukea ja käyttää oman alueen palveluita ja lähikauppoja, ja tärkeimpänä haluavat myös hyvää palvelua.”
90% viihde-elektroniikan ongelmista liittyy kaukosäätimeen.
”Joko patterit ovat loppu, väärinpäin tai patterikotelo on vioittunut vuotavista pattereista. Ongelman korjaaminen on meille pieni asia, mutta autamme mielellämme tässäkin pulmassa.” Verkkokauppaostaja ei aina ymmärrä, että jos ostaa tuotteen vaikka Saksasta, niin myös takuuasiat hoituvat sitä kautta.
”Esimerkkinä kuluttaja ostaa television Saksasta ja sitten jossain vaiheessa televisioon tuleekin ongelma. Jos vika menee takuun piikkiin, tulee tuote lähettääkin Saksaan. Ongelman voi toki korjata Suomessakin, mutta silloin omalla lompakolla.”
Suomessa kuluttajansuoja toimii hyvin ja Suomesta ostetuille laitteille ja takuuasiat hoituvat myymälän kanssa. “Ajatuksemme on, että tuotetuen pitää olla Suomessa lähellä ja helposti saatavissa.”
Ari Tiittasen löytää usein asiakkaiden parista Haloradion myymälästä, sillä hän on siellä lähes aina paikalla, kun muut miehet ovat asennustöissä tai asiakaskäynneillä. Tiittanen on vahvoilla palveluammatissa ja myyntityössä.
”Myyjän yksi tehtävä on kuunnella asiakasta ja asettua hänen tasolleen. Muutamilla kysymyksillä selvitän tietotason, jotta puhun asiakkaan kanssa samaa kieltä. On turha käyttää hienoja sanoja, joista ostaja ei ymmärrä mitään.”
Hyvin moneen kauppaan liittyy nykyään toimiva kotiverkko, sillä useat laitteet tarvitsevat nettiyhteyttä. Jopa bluetooth-kuulokkeissa on softa sisällä ja päivitykset tapahtuvat netin kautta. ”Tietotekniikan tulo viihde-elektroniikkaan on ollut Gigantin ja nettikaupan ohella yksi suurimpia alaamme mullistavia tekijöitä.” Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa taas kuluttajaa: ulkomailta ostettuihin tuotteisiin voi tulla ongelmia päivityksen kanssa. Toiseksi, esimerkiksi Saksan markkinoille valmistetun TV:n tekstitykset eivät välttämättä toimi Suomessa, koska Euroopassa ohjelmien dubbaus on yleinen tapa. Suomessa lähetetään alkuperäistä ääntä, jota kuvan alareunassa kulkeva tekstitys tukee. Kuluttajan on hyvä tiedostaa mistä saa apua, jos ulkomaisesta nettikaupasta ostettuun tuotteeseen tulee vika”, Tiittanen opastaa. ”Uusi älylaite saa ip-osoitteen, kun se liitetään ensimmäisen kerran verkkoon, eli silloin tiedetään laitteen sijaitsevan Suomessa. Näin ollen laitevalmistaja osaa tarjota oikeita ohjelmistoja.”
“Hyvänä nyrkkisääntönä voi ajatella, että jos laitteeseen ei liity tietotekniikkaa (esim. kaiuttimet, vahvistimet) niin ne toimivat hyvin maassa kuin maassa. Nettiin yhteydessä olevia laitteita ei kannata viedä ainakaan Eurooppaa pidemmälle.”
Hyvä palvelu ja laadukkaat, aikaa kestävät tuotteet – toimiva yhdistelmä. Mutta kukkaan Haloradion tekijät puhkeavat päästessään tekemään kokonaissuunnittelua. Erikoisliike pystyy tekemään myös isompia projekteja, joissa suunnitellaan kotiin, ravintolaan tai mökille parempaa äänentoistoa, pelihuoneita tai kotiteatterisysteemeitä.
“Kokonaispalvelu on meille tärkeää. Suunnittelemme, asennamme, opastamme ja siivoamme myös jälkemme ja autamme kaupanteon jälkeenkin. Isommat projektit alkavat pohjakuvasta, johon suunnittelemme kaapeloinnit, akustiikan, upotukset, valot, ihan kaikki. Verhoissa voi olla moottorit ja automatiikkaa voidaan muutenkin lisätä asiakkaiden toiveiden mukaisesti.”
“Hyviä ja toimivia järjestelmiä voidaan tehdä myös jälkiasennuksina ilman suurempia remontteja. Silloin yleensä käytetään langatonta tekniikkaa. Jos kotiverkko on hyvä, langaton systeemi toimii ilman katkoksia. Silti langallinen systeemi voittaa edelleen langattoman.” Onko Haloradio enemmän kuvan vai äänen myymälä?
“Sanoisin meidän olevan lifestyle-myymälä, sillä niin sisustuksen ehdoilla äänentoistoa nykyään tehdään.”
“Paras palaute mitä Haloradio voi saada, on kun asiakas soittaa asennustyön jälkeen ja kiittää hyvistä laitteista ja osaavasta asennustiimistämme. Myyjälle on aina tärkeää kuulla, että asiakas on tyytyväinen: onnistuneita tunteita kaupan jälkeen pitää olla molemmin puolin.”
Tiittanen nauraa itselleen, sillä omien sanojensa mukaan hän on sairastunut ammattiinsa. Tällä hän tarkoittaa kotonaan olevia yli kymmentä käytössä olevaa televisiota, kotiteatterisettejä, valkokankaita, kodin turvajärjestelyitä ja lukuisia vanhoja Bang & Olufsenin laitteita.
“Enkä edes laske niitä, jotka ovat varastossa.”
“Toki kotona testailen myös markkinoille tulleita uusia laitteita, jotta voin palvella asiakkaita paremmin.”
Yhdestä, tai oikeastaan kahdesta asiasta Tiittanen ei tingi.
“Olen laadukkaan kuvan ystävä, mutta hyvä kuva vaatii aina hyvän äänentoiston. Siitä en jousta kotonanikaan”, Ari Tiittanen kertoo.
Ari Tiittanen ihailee myös vanhojen tuotteiden muotoilua, laatua ja ajattomuutta. Kuvassa Beosound 9000, maailman kaunein CD- soitin.
— Tiesitkö:
Mietitkö TV:n ostoa. Markkinoilla on tarjolla useita paneeleita. Ari Tiittanen vinkkaa, että älä sijoita TV:n ruutua ikkunoihin päin.
LDC: Vanha tekniikka, joka parhaimmillaan erittäin hyvä. Ongelma katselukulma, sillä sivusta katsottuna kuvanlaatu heikkenee.
OLED: On Tiittasen mielestä paras paneeli. Hyvä värintoisto, dynamiikka ja mustaväri. Toistaa yhtä hyvää kuvaa katselukulmasta riippumatta.
QLED: Samsungin käyttämä, joka parhaimmillaan erinomainen. Sopii erityisesti valoisassa katselemiseen.
Töölöläinen Petri Laaksonen
Lue koko artikkeli (https://kabinetti.kosila.fi/#/reader/3969506a-8a75-11ec-8c67-00155d64030a)